Vihdoin!

Melkein puolen vuoden odotus on ohi, ja saimme viime viikolla vihdoin avaimet Abrahaminkadulle! Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta meille se oli myös hyvä hetki elää säästeliäästi ja kartuttaa remppabudjettia. Ollaan myös käytetty aika paljon aikaa (rempan) suunnitteluun, mikä toivottavasti säästää meitä myöhemmin kaikista tummanharmaimmilta hiuksilta. Nyt kuitenkin katsaus siihen, mitä ensimmäinen remppaviikko piti sisällään.

Kuten suunnitelmasta näkyy, ensimmäinen viikko oli purkuviikko. Sitä ennen teimme asbestikartoituksen, jonka teki luonnollisesti Alipaine Oy ja mestari Pertti Heija. www.alipaine.fi

Pertti on tehnyt elämänsä aikana tuhansia asbestikartoituksia, niistä valtaosan viimeisen neljän vuoden aikana Alipaine Oy:n palveluksessa.

Asbestia ei rakenteista löytynyt, ja mikä parasta, lattian avaus paljasti huoneiston lattian valetuksi. Laminaatin alta ei siis löytynyt lankkulattiaa, jota niin moni pitää jostain syystä nykyään ”alkuperäisenä lautalattiana”. Ehei, se rakoja täynnä ja 17 astetta ikkunalinjasta vinosti asennettu lankku ei ollut koskaan tarkoitettu käveltäväksi, vaan alusmateriaaliksi. 1900-luvun alussa lankut peitettiin esimerkiksi linoleum-matolla, eikä silloin ole ollut hirveästi väliä, miltä alapuolella oleva puulattia näyttää. Meille oli lottovoitto, että lattia on betonia ja kauttaaltaan kovin suora. Parkettilattian asennus onnistuu näin ollen suhteellisen pienin alustan tasoituksin.

Sallan äiti ja isä toivat purkutöitä varten kaikennähneen jättilekan!
Jessen äiti tuli ekalla viikolla auttamaan tapettien poistossa, leopardibyysat jalassa ofkoos
Vanha keittiö purkautui helposti
Van tiim ❤
Tää homma oli vielä kovin helppoa

Ja sitten päästäänkiin pihviin. Purkupäivä, purkupäivät, purkuviikko.

Alun perin olimme ajatelleet, että purkuviikko menee näin:
”Päivänä ensimmäisenä leka seinät kaataa,
toisena kasat lapio pois siirtää,
kolmantena peräkärry kuonan pois ajaa,
neljäntenä Jesse ja Salla kiittää”

Ihan näin ruusuisesti homma ei edennyt, vaan peräkärryn kantavuus ja isien selät jouituivat koetukselle. Myös kaveriapuun jouduttiin turvautumaan. Kiitos, liha-pekka avusta!

Tältä keittiössä näytti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen
lohduton näky

Saimme kuin saimmekin purkutyöt tehtyä loppujen lopuksi neljässä päivässä. Jätettä kertyi 5 peräkärryllistä, yhteensä 4000kg. Nyt asunto alkaa olla ns. ”luilla” ja seuraavaksi sisään voidaan alkaa kantaa 2020-luvun materiaaleja. Naapurit olivat tällä viikolla tosi ymmärtäväisiä ja kiitoksia tuli varsinkin rapun siisteydestä. Siitä vastasi Tolu-Salla, joka on luutunnut rapun ja hissin jo kolmesti.

Tää rutiini on yllättävän helppo tapa pitää välit naapureihin

Vantaan syvät metsät

Eilen perjantaina vuorossa olivat Vantaan syvät metsät. Nappasin Sallan kyytiin Pitskusta ja otettiin nokka kohti Vantaan Piispankylää ja Romanoff Lattioita. Myymälässä meidät otettiin heti hyvin vastaan ja Pinja, parkettimyyjä, tuntui tuntevan asiansa. Ongelma näissä showroomeissa on se, että hyviä vaihtoehtoja on liikaa. Pyydettiin, että Pinja laskisi meille alustavan tarjouksen massiivipuulattiasta, sitten huomattiin, että hei täällähän on myös kiva kalanruotoparketti, laskepa sekin. Heti perään silmiin osui Chevron-parketti, joka haluttiin myös hintavertailuun. Pinja ei ollut moksiskaan, vaan naputteli meidän oikkujen mukaan tuotteita A4:lle. 

Tässä muutama alustava lattiatarjous 62m2 asuntoon. Kaikki vaihtoehdot sisältävät lattiamateriaalin ja asennuksen lisäksi aika monta duunia, jotka osatessaan voi hoitaa myös itse; alustan oikaisu ja vanerointi, listoittaminen, kynnykset yms. Toisaalta taas tarjouksiin ei sisälly mahdollisia lisätöitä ja lisätöiden vaatimia materiaaleja. Kaikkiin vaihtoehtoihin pitää siis laskea +2 000 – 5 000 euroa lisätöitä. Ihan vain varmuudeksi. 

Massiivitammesta tehty kalanruoto (Roma tammisauva) 16 000 €

Kalanruotoparketti (Parador) 8 200 €

Chevron-lautaparketti (Kährs) 11 000 €

Ulkonäöllisesti Kährsin Chevron hotsittaisi eniten. Se ei kuitenkaan ole massiivipuuta, vaan lautaparketti, jonka materiaalipaksuus on ”vain” 2,5 – 3mm. Alla foto tästä matskusta kera Värisilmän superhienon välitilan laatan. Eiks oliskin magee kombo?

Kährs Tammi Chevron Light Brown 15 x 305 x 1848 ja Artisan 24471 MO GREEN 6,5 x 20
Nooran ja Bassen ihanaan kotiin Punavuoressa tehtiin Romanoffin massiivitammesta tällainen lattia

Massiivitammisauva on 16mm paksu. Sitä voi käytännössä hioa niin monta kertaa kuin talo ympärillä pysyy pystyssä. Mua on aina huvittanut ihmiset, jotka kehuskelee parkettilattiansa paremmuutta suhteessa laminaattilattioihin ”kun tän voi sitten tarvittaessa hioa ja lakata”. Aa, ok. Mutku ei voi. Lautaparketti on täyttä puuta joo, mutta vain ohuelti pinnastaan, loput on alusmatskuja, jotka tulee hiottaessa tosi nopeasti vastaan. Tää on meidän lattiavalinnan ydinkysymys. Tullaanko me asumaan tässä asunnossa niin kauan, että me ylipäätään koskaan kunnostettaisiin meidän lattia? Kun sitten joskus luovutaan tosta asunnosta, tulevaa ostajaa tuskin kiinnostaa 1o tonnin verran, onko lattia 16mm vai 3mm paksu, jos se näyttää ja tuntuu samalta. Joka tapauksessa se on puulattia. 

Valintoja valintoja. Elämä on.

She poopi

Remontti on tässä vaiheessa edelleen pitkälti nettiunelmointia, mutta nyt se on myös Exceliä ja vähän jo ajamista paikasta toiseen eri valmistajien ja myyjien perässä. Parketti- ja laattafirmat, puhumattakaan keittiölafkoista, on keskittyneet pitkälti Vantaan syviin metsiin ja Espoon perukoille. Pinterestiä on ollut tähän asti niin helppo selata, että kun pitää oikeasti kuluttaa kaloreita ja matkata tunnin ajomatka Larusta kehä kolmosen taakse, niin tää remppa alkaa ekaa kertaa tuntua todelliselta. 

Ennen kuin kerron maakuntamatkasta Vantaan Piispankylään, aloitan viime viikonlopusta ja visiitistä HTH:n Kampin myymälään. 

Luin launtaihesaria pitkän kaavan mukaan ja spottasin  HTH:n avajaistarjousmainoksen, -24% keittiökalusteista. Jep, tää on joka keittiöfirmalla tasasin väliajoin, mutta tällä kertaa sillä oli meille oikeasti väliä. Oltiin nimittäin sovittu HTH:n kanssa seuraavan viikon tiistaiksi neuvottelupalaveri ja tää tarjous osui meille täydelliseen saumaan. Jotta ei jouduttaisi vääntämään siitä, kuuluuko tarjous meille vai ei, päätettiin käydä näyttämässä meidän naamat avajaisissa. Onhan sitten ainakin nimi listassa, eikä kukaan vittuile, ettei ale kuulukaan meille.

Oli kaunis launtaiaamu ja päätettiin talsia Larusta Kamppiin. Tultiin Ruoholahden sillalta Ruoholahdenkatua pitkin alas ja HTH:n uutuuttaan kiiltävä liike on yhtäkkiä siinä oikealla puolella katua. Sallan kanssa toljotetaan näyteikkunoista sisään ja haparoidaan sisäänkäyntiä. Ovi löytyy kulman takaa ja loikataan tuulikaapin kautta sisään myymälään. Ovella meitä on vastassa viehättävä keittiöspesialisti, joka toivottaa hellout. Liikkeen toisessa reunassa on pari pariskuntaa neuvottelemassa keittiötasoista ja muutama muuten vain skumppatarjoilun takia sisään eksynyt samoilee ympäriinsä. Hahmotan, että liikkeen takaosassa on muitakin herkkuja tarjolla; juustolautanen, muuta pikkusuolaista ja vaahtiksia. Näen kuinka Sallan selkä erkanee musta, kun se suuntaa kohti takapöydän herkkuja. Ei sillä herkkuhammasta kolottanut, mutta toinen toistaan nätimmät keittiön sitäkin enemmän. 

Jäin viehättävän keittiöspesialistin (mikä näiden oikea titteli on?) kanssa liikkeen etuosaan kättelemään ja katsottiin toisiamme aavistuksen normaalia kauemmin. Suunnittelijanainen katsoo minua ja Sallaa vielä toisenkin kerran ja toteaa ”nyt kaikki ei ole ihan hyvin”. Mietin ihan samaa tajuamatta ihan täysin, miksi me molemmat oltiin sitä mieltä. Tiirailin ympärilleni ja kaikki näytti olevan ihan ok. Sitten valjastin myös muut aistini töihin ja huomasin, että haju on se mikä nyt mättää.

Puhdas, uutuuttaan hohtava keittiömyymälä oli ennen sisään astumistamme tuoksunut vaahtokarkeilta, maalatulta MDF:ltä ja puhdistusaineelta. Nyt ilmassa väreili selkeä tuoreen paskan haju. Ei helvetti. 

Katson lattiaan.

Paskaisia kengänjälkiä. Yksi, kaksi, neljä, seitsemän.

Hätäännyn. Olenko se minä? Ei, jäljet jatkuvat kymmenen metrin päähän. Se on Salla. Toivon, että se olisin ollut minä, nimittäin nyt paskaa on joka paikassa.

Salla tajuaa vihdoin, että kengänpohjat on täynnä paskaa ja kääntää ensin toisen ja sitten toisen kantapään kohti kattoa varmistuakseen tästä kohtalokkaasta harha-askeleesta Ruoholahdenkadulla hetkeä aiemmin. Harmi vaan, että shiti ei ollut kengän pohjassa vaan oikean jalan kengän kärjessä. Ja sitä oli paljon!

Mitä tapahtuu, kun paskakärjen kääntää kohti lattiaa? No paska leviää yltympäriinsä. Joka paikkaan. Katson Sallan suuntaan ja näen kuinka kakkaa viskoutuu parin neliön alueelle kuin kevätkylvöissä Pohjanmaalla. 

Puuuh. 

Istahdan sivupenkille, nousen sivupenkiltä, istahdan sivupenkille. Kysyn keittiönaiselta, voinko auttaa. Salla menee henksuvessaan pesemään popoja. Me molemmat vaan nauretaan. Ei ees hävetä. Kakkaa joka paikassa. Avajaiset, ihmisiä, normaalia enemmän henkilökuntaa. No hävettää vähän. 

Keittiöihminen alkaa pestä meidän tuomia kakkoja ja me siirrytään sivupöydän luokse syömään pikkuleipiä. Mietitään, että lähdetäänkö karkuun. Mutta me halutaan se 24 prossan alennus. Sitä vartenhan tänne tultiin. Saatana.

15 minuuttia ja useaa pikkuleipästä ja hermoja tasoittavaa skumppaa myöhemmin päästään vihdoin kättelemään (pestyin käsin) keittiömimmiä, joka myöhemmin paljastui ihanaksi ja taitavaksi Erikoksi. Meillä tuntuu synkkaavan Erikon kanssa hyvin ja käydään alustavasti läpi meidän keittiöunelmia. Eriko ottaa meidän nimet ylös, että saadaan se hemmetin alennus ja sovitaan, että tullaan tapaamaan häntä seuraavana tiistaina paremmalla ajalla.

Tiistaina kävellään loppumatka Ruoholahdenkatua katse tiukasti maassa ja onnistutaan välttämään kaikki miinat ennen HTH:ta. Eriko on oma ihana ja taitava itsensä ja me löydetään mageita matskuja meidän keittiöön. Tässä sneak peak. Lisää later. 

P.S. Käytiin myöhemmin kakkalauantaina vielä ikuistamassa se torttu. Tohon on astuttu n+1 kertaa ja silti shitiä on niin maan perkeleesti.