Vihdoin!

Melkein puolen vuoden odotus on ohi, ja saimme viime viikolla vihdoin avaimet Abrahaminkadulle! Odottavan aika on tunnetusti pitkä, mutta meille se oli myös hyvä hetki elää säästeliäästi ja kartuttaa remppabudjettia. Ollaan myös käytetty aika paljon aikaa (rempan) suunnitteluun, mikä toivottavasti säästää meitä myöhemmin kaikista tummanharmaimmilta hiuksilta. Nyt kuitenkin katsaus siihen, mitä ensimmäinen remppaviikko piti sisällään.

Kuten suunnitelmasta näkyy, ensimmäinen viikko oli purkuviikko. Sitä ennen teimme asbestikartoituksen, jonka teki luonnollisesti Alipaine Oy ja mestari Pertti Heija. www.alipaine.fi

Pertti on tehnyt elämänsä aikana tuhansia asbestikartoituksia, niistä valtaosan viimeisen neljän vuoden aikana Alipaine Oy:n palveluksessa.

Asbestia ei rakenteista löytynyt, ja mikä parasta, lattian avaus paljasti huoneiston lattian valetuksi. Laminaatin alta ei siis löytynyt lankkulattiaa, jota niin moni pitää jostain syystä nykyään ”alkuperäisenä lautalattiana”. Ehei, se rakoja täynnä ja 17 astetta ikkunalinjasta vinosti asennettu lankku ei ollut koskaan tarkoitettu käveltäväksi, vaan alusmateriaaliksi. 1900-luvun alussa lankut peitettiin esimerkiksi linoleum-matolla, eikä silloin ole ollut hirveästi väliä, miltä alapuolella oleva puulattia näyttää. Meille oli lottovoitto, että lattia on betonia ja kauttaaltaan kovin suora. Parkettilattian asennus onnistuu näin ollen suhteellisen pienin alustan tasoituksin.

Sallan äiti ja isä toivat purkutöitä varten kaikennähneen jättilekan!
Jessen äiti tuli ekalla viikolla auttamaan tapettien poistossa, leopardibyysat jalassa ofkoos
Vanha keittiö purkautui helposti
Van tiim ❤
Tää homma oli vielä kovin helppoa

Ja sitten päästäänkiin pihviin. Purkupäivä, purkupäivät, purkuviikko.

Alun perin olimme ajatelleet, että purkuviikko menee näin:
”Päivänä ensimmäisenä leka seinät kaataa,
toisena kasat lapio pois siirtää,
kolmantena peräkärry kuonan pois ajaa,
neljäntenä Jesse ja Salla kiittää”

Ihan näin ruusuisesti homma ei edennyt, vaan peräkärryn kantavuus ja isien selät jouituivat koetukselle. Myös kaveriapuun jouduttiin turvautumaan. Kiitos, liha-pekka avusta!

Tältä keittiössä näytti ensimmäisen puolen tunnin jälkeen
lohduton näky

Saimme kuin saimmekin purkutyöt tehtyä loppujen lopuksi neljässä päivässä. Jätettä kertyi 5 peräkärryllistä, yhteensä 4000kg. Nyt asunto alkaa olla ns. ”luilla” ja seuraavaksi sisään voidaan alkaa kantaa 2020-luvun materiaaleja. Naapurit olivat tällä viikolla tosi ymmärtäväisiä ja kiitoksia tuli varsinkin rapun siisteydestä. Siitä vastasi Tolu-Salla, joka on luutunnut rapun ja hissin jo kolmesti.

Tää rutiini on yllättävän helppo tapa pitää välit naapureihin

Vantaan syvät metsät

Eilen perjantaina vuorossa olivat Vantaan syvät metsät. Nappasin Sallan kyytiin Pitskusta ja otettiin nokka kohti Vantaan Piispankylää ja Romanoff Lattioita. Myymälässä meidät otettiin heti hyvin vastaan ja Pinja, parkettimyyjä, tuntui tuntevan asiansa. Ongelma näissä showroomeissa on se, että hyviä vaihtoehtoja on liikaa. Pyydettiin, että Pinja laskisi meille alustavan tarjouksen massiivipuulattiasta, sitten huomattiin, että hei täällähän on myös kiva kalanruotoparketti, laskepa sekin. Heti perään silmiin osui Chevron-parketti, joka haluttiin myös hintavertailuun. Pinja ei ollut moksiskaan, vaan naputteli meidän oikkujen mukaan tuotteita A4:lle. 

Tässä muutama alustava lattiatarjous 62m2 asuntoon. Kaikki vaihtoehdot sisältävät lattiamateriaalin ja asennuksen lisäksi aika monta duunia, jotka osatessaan voi hoitaa myös itse; alustan oikaisu ja vanerointi, listoittaminen, kynnykset yms. Toisaalta taas tarjouksiin ei sisälly mahdollisia lisätöitä ja lisätöiden vaatimia materiaaleja. Kaikkiin vaihtoehtoihin pitää siis laskea +2 000 – 5 000 euroa lisätöitä. Ihan vain varmuudeksi. 

Massiivitammesta tehty kalanruoto (Roma tammisauva) 16 000 €

Kalanruotoparketti (Parador) 8 200 €

Chevron-lautaparketti (Kährs) 11 000 €

Ulkonäöllisesti Kährsin Chevron hotsittaisi eniten. Se ei kuitenkaan ole massiivipuuta, vaan lautaparketti, jonka materiaalipaksuus on ”vain” 2,5 – 3mm. Alla foto tästä matskusta kera Värisilmän superhienon välitilan laatan. Eiks oliskin magee kombo?

Kährs Tammi Chevron Light Brown 15 x 305 x 1848 ja Artisan 24471 MO GREEN 6,5 x 20
Nooran ja Bassen ihanaan kotiin Punavuoressa tehtiin Romanoffin massiivitammesta tällainen lattia

Massiivitammisauva on 16mm paksu. Sitä voi käytännössä hioa niin monta kertaa kuin talo ympärillä pysyy pystyssä. Mua on aina huvittanut ihmiset, jotka kehuskelee parkettilattiansa paremmuutta suhteessa laminaattilattioihin ”kun tän voi sitten tarvittaessa hioa ja lakata”. Aa, ok. Mutku ei voi. Lautaparketti on täyttä puuta joo, mutta vain ohuelti pinnastaan, loput on alusmatskuja, jotka tulee hiottaessa tosi nopeasti vastaan. Tää on meidän lattiavalinnan ydinkysymys. Tullaanko me asumaan tässä asunnossa niin kauan, että me ylipäätään koskaan kunnostettaisiin meidän lattia? Kun sitten joskus luovutaan tosta asunnosta, tulevaa ostajaa tuskin kiinnostaa 1o tonnin verran, onko lattia 16mm vai 3mm paksu, jos se näyttää ja tuntuu samalta. Joka tapauksessa se on puulattia. 

Valintoja valintoja. Elämä on.

She poopi

Remontti on tässä vaiheessa edelleen pitkälti nettiunelmointia, mutta nyt se on myös Exceliä ja vähän jo ajamista paikasta toiseen eri valmistajien ja myyjien perässä. Parketti- ja laattafirmat, puhumattakaan keittiölafkoista, on keskittyneet pitkälti Vantaan syviin metsiin ja Espoon perukoille. Pinterestiä on ollut tähän asti niin helppo selata, että kun pitää oikeasti kuluttaa kaloreita ja matkata tunnin ajomatka Larusta kehä kolmosen taakse, niin tää remppa alkaa ekaa kertaa tuntua todelliselta. 

Ennen kuin kerron maakuntamatkasta Vantaan Piispankylään, aloitan viime viikonlopusta ja visiitistä HTH:n Kampin myymälään. 

Luin launtaihesaria pitkän kaavan mukaan ja spottasin  HTH:n avajaistarjousmainoksen, -24% keittiökalusteista. Jep, tää on joka keittiöfirmalla tasasin väliajoin, mutta tällä kertaa sillä oli meille oikeasti väliä. Oltiin nimittäin sovittu HTH:n kanssa seuraavan viikon tiistaiksi neuvottelupalaveri ja tää tarjous osui meille täydelliseen saumaan. Jotta ei jouduttaisi vääntämään siitä, kuuluuko tarjous meille vai ei, päätettiin käydä näyttämässä meidän naamat avajaisissa. Onhan sitten ainakin nimi listassa, eikä kukaan vittuile, ettei ale kuulukaan meille.

Oli kaunis launtaiaamu ja päätettiin talsia Larusta Kamppiin. Tultiin Ruoholahden sillalta Ruoholahdenkatua pitkin alas ja HTH:n uutuuttaan kiiltävä liike on yhtäkkiä siinä oikealla puolella katua. Sallan kanssa toljotetaan näyteikkunoista sisään ja haparoidaan sisäänkäyntiä. Ovi löytyy kulman takaa ja loikataan tuulikaapin kautta sisään myymälään. Ovella meitä on vastassa viehättävä keittiöspesialisti, joka toivottaa hellout. Liikkeen toisessa reunassa on pari pariskuntaa neuvottelemassa keittiötasoista ja muutama muuten vain skumppatarjoilun takia sisään eksynyt samoilee ympäriinsä. Hahmotan, että liikkeen takaosassa on muitakin herkkuja tarjolla; juustolautanen, muuta pikkusuolaista ja vaahtiksia. Näen kuinka Sallan selkä erkanee musta, kun se suuntaa kohti takapöydän herkkuja. Ei sillä herkkuhammasta kolottanut, mutta toinen toistaan nätimmät keittiön sitäkin enemmän. 

Jäin viehättävän keittiöspesialistin (mikä näiden oikea titteli on?) kanssa liikkeen etuosaan kättelemään ja katsottiin toisiamme aavistuksen normaalia kauemmin. Suunnittelijanainen katsoo minua ja Sallaa vielä toisenkin kerran ja toteaa ”nyt kaikki ei ole ihan hyvin”. Mietin ihan samaa tajuamatta ihan täysin, miksi me molemmat oltiin sitä mieltä. Tiirailin ympärilleni ja kaikki näytti olevan ihan ok. Sitten valjastin myös muut aistini töihin ja huomasin, että haju on se mikä nyt mättää.

Puhdas, uutuuttaan hohtava keittiömyymälä oli ennen sisään astumistamme tuoksunut vaahtokarkeilta, maalatulta MDF:ltä ja puhdistusaineelta. Nyt ilmassa väreili selkeä tuoreen paskan haju. Ei helvetti. 

Katson lattiaan.

Paskaisia kengänjälkiä. Yksi, kaksi, neljä, seitsemän.

Hätäännyn. Olenko se minä? Ei, jäljet jatkuvat kymmenen metrin päähän. Se on Salla. Toivon, että se olisin ollut minä, nimittäin nyt paskaa on joka paikassa.

Salla tajuaa vihdoin, että kengänpohjat on täynnä paskaa ja kääntää ensin toisen ja sitten toisen kantapään kohti kattoa varmistuakseen tästä kohtalokkaasta harha-askeleesta Ruoholahdenkadulla hetkeä aiemmin. Harmi vaan, että shiti ei ollut kengän pohjassa vaan oikean jalan kengän kärjessä. Ja sitä oli paljon!

Mitä tapahtuu, kun paskakärjen kääntää kohti lattiaa? No paska leviää yltympäriinsä. Joka paikkaan. Katson Sallan suuntaan ja näen kuinka kakkaa viskoutuu parin neliön alueelle kuin kevätkylvöissä Pohjanmaalla. 

Puuuh. 

Istahdan sivupenkille, nousen sivupenkiltä, istahdan sivupenkille. Kysyn keittiönaiselta, voinko auttaa. Salla menee henksuvessaan pesemään popoja. Me molemmat vaan nauretaan. Ei ees hävetä. Kakkaa joka paikassa. Avajaiset, ihmisiä, normaalia enemmän henkilökuntaa. No hävettää vähän. 

Keittiöihminen alkaa pestä meidän tuomia kakkoja ja me siirrytään sivupöydän luokse syömään pikkuleipiä. Mietitään, että lähdetäänkö karkuun. Mutta me halutaan se 24 prossan alennus. Sitä vartenhan tänne tultiin. Saatana.

15 minuuttia ja useaa pikkuleipästä ja hermoja tasoittavaa skumppaa myöhemmin päästään vihdoin kättelemään (pestyin käsin) keittiömimmiä, joka myöhemmin paljastui ihanaksi ja taitavaksi Erikoksi. Meillä tuntuu synkkaavan Erikon kanssa hyvin ja käydään alustavasti läpi meidän keittiöunelmia. Eriko ottaa meidän nimet ylös, että saadaan se hemmetin alennus ja sovitaan, että tullaan tapaamaan häntä seuraavana tiistaina paremmalla ajalla.

Tiistaina kävellään loppumatka Ruoholahdenkatua katse tiukasti maassa ja onnistutaan välttämään kaikki miinat ennen HTH:ta. Eriko on oma ihana ja taitava itsensä ja me löydetään mageita matskuja meidän keittiöön. Tässä sneak peak. Lisää later. 

P.S. Käytiin myöhemmin kakkalauantaina vielä ikuistamassa se torttu. Tohon on astuttu n+1 kertaa ja silti shitiä on niin maan perkeleesti.

Miesten unelmahäät

En ole koskaan haaveillut häistä; en omista, enkä kaverin. Se missä menisin naimisiin, millaisen puvun laittaisin päälle tai mitä hääkutsussa lukisi ei ole ollut osa mun todellisuutta. En ole koskaan puhunut yhdenkään ystäväni kanssa mahdollisista omista häistäni. Naimisiinmenosta ja avioliitosta ollaan kyllä spekuloitu, häistä ei. Se ei ole käynyt lähelläkään.

Olen toki odottanut muitten häitä. Häät ovat olleet kesän kohokohtia. Onnistuneina ne ovat juhlat, joissa näkee kavereita, umpirakastuneen parin ja parhaimmillaan hääilta on täynnä hääparia ja näiden läheisiä yhdistäviä ainutkertaisen onnellisia tulevia muistoja.

Häissä kaikki on mietitty – nekin asiat mitä kukaan ei huomaa. Joku on ajatellut, miten tämä tai tuo asia on juuri tuossa ja miksi. Häistä halutaan ainutkertaiset, eikä mitään jätetä yleensä sattuman varaan. Ei tietenkään jätetä. Naimisiin mennään hyvällä tsägällä vain kerran.

sulhanen-kello

Mun ystävät tai sen enempää kukaan muukaan ei ole koskaan kysynyt multa, millaiset häät haluaisin. Yksikään tyttöystävä ei ole kysynyt, millaiset häät haluaisin. Ei kuukauden, vuoden tai viiden yhdessäolon jälkeen.

Ei sillä, että jotkut tyttöystävistä eivät olisi unelmoineet häistä. Suurin osa on kysymättä ja viimeistään kysyessäni jakanut tuntojaan unelmahäistään. Rannalla olisi kuulemma kiva mennä naimisiin. Kirkkohäät, pienet häät, isot häät, häät ulkomailla, kaikille häille löytyy ottajansa. Olen kuullut ja kuunnellut.

häät-ranta

Minkälaiset häät sinä haluaisit? Sitä en ole koskaan kuullut.

Väitän olevani kundi, joka yrittää funtsia elämää kokonaisvaltaisesti monelta kantilta. Mutta miksi kolmekymppisen, omasta mielestään suhteellisen hyvin omaan tunne-elämäänsä kosketuksissa olevan, miehen todellisuus ei törmää ajatukseen siitä, millaiset omat unelmahäät olisivat? Miksi tää juttu on tosi iso monelle naiselle, mutta miesten todellisuudesta puuttuu työkalut häähaaveen käsittelemiseen? Häät on kuitenkin perustavanlaatuisesti jotain mitä tehdään yhdessä. Jotain, joka tehdään, koska halutaan kuulua yhteen ja juhlistaa rakkautta toista kohtaan. Lupautua toiselle. Jonkin näin poikkeuksellisen luulisi herättävän myös miehissä enemmän sisällöllisiä ajatuksia ja toiveita. Kysymyksiä siitä, miten häissä tämä tai tuo asia on juuri tuossa ja miksi.

Mutta ei, ei edelleenkään. Toki voin tässä ja nyt visualisoida unelmahäät. Konseptoinhan mä kaikkea muutakin uusista liikeideoista vaikkapa tän blogin aloittamiseen. Onko tämä hääjuttu siis asia, jonka unelmoinnille pitää vain antaa enemmän tilaa? Aktiivisesti funtsia ja fundeerata.

Okei:

Rannalla olisi kiva mennä naimisiin. Myös jyrkänteellä olisi ihan kiva mennä naimisiin. Siellä missä olisi isoja tammia ja jokivuono valuisi hitaasti loppukesän kuivuutta. Aurinko paistaisi, vihkipapin tupee ei lähtisi tuulen mukana ja mansikkakakku olisi jotain muuta kuin mansikkakakkua. Morsian olisi kaunis kuin morsian ja isän veljet olisivat sopivan kännissä. Niin, että niitä juuri ja juuri jaksaa, kunnes niitten vaimot ohjaavat miehensä vuokravillaan ja peittelevät puhtaiden valkeiden lakanoiden väliin.

hääpari-silta

Mutta oikeasti kiinnostaa vain, että sillä toisella olisi paras päivä koskaan. Juuri sellainen kuin se toivoisi, olisi aina toivonut ja se voisi aina lämmöllä muistella. Voitaisiin yhdessä myöhemmin lämmöllä muistella. Sellaista on häät useimmille miehille. Rakkauden osoittamista sitä rakkainta kohtaan. Viis muista tai muista viis.

Tulevat vaimot. Vaikka ette olisi juuri nyt menossa naimisiin, kysykää mieheltänne hyväntahtoisesti ja ilman painostamista, minkälaiset häät tämä haluaisi. Kysykää ennen ensimmäistäkään hääkutsun fonttiehdotusta tai muuta valintapakkoa, miten miehenne haluaisi mennä naimisiin. Ennen kuin hukutatte hänet triviaaleihin yksityiskohtiin, jotka merkkaavat maailmaa teille, antakaa miehellenne mahdollisuus haaveilla omista unelmahäistään. Se on miehellenne hyvällä tsägällä viimeinen ja aivan varmasti ensimmäinen kerta.

(kaikkien kuvien tekijänoikeudet omistaa Urbaanit Metsurit ja/tai ne ovat CC0-lisenssin alaisia sivustolta https://stocksnap.io)

Aikuisten leikkejä (SFW)

Käytiin eilen riehumassa Juhiksen ja Annin kanssa Superparkissa Vantaan Tammistossa. Juhis eikä Anni ollut aiemmin käynyt, joten mulla (Jesse) oli pikkunen kotikenttäetu, kun lähdettiin kisaamaan.

Käyttökelpoinen vinkki aikuisille heti alkuun: pikkupoikia kannattaa häpeämättömästi kuumotella, ei ne muuten anna teille koskaan vuoroa. Hyvin toimii esim. ”onksulla vielä paljon jäljellä, me otettais tässä välissä vähän” tai ”te ootte varmaan joka päivä täällä ja me tultiin pitkältä ja lähetään kohta, päästäiskö nopsaa vähän vetelee…” Lapset ei oo tottunut tähän, vaan luovuttaa pelivälineet silmänräpäyksessä ja siirtyy kohti seuraavaa suorituspaikkaa = WIN

Ollaan Juhiksen kanssa käytännössä halutessamme PGA-tourin tasoisia golfareita, joten mentiin heti testaamaan, kuinka kovaa pallo lentää. Rautaseiskan grippi oli kulunut ja taululla oli pohjat 299km/h. Me saatiin hädin tuskin 175km/h ja epäilys heräsi heti, että joku on tuonut omat mailat ja lyönyt pohjat draiverilla. Luultavasti tämä on ollut Lucas, joka kieltäytyi Superparkista tällä kertaa vedoten ”muihin kiireisiin”. Joko se pelkäs, että sen huijaus paljastuisi, tai sitten se oli rangella hiomassa flop shotiaan.

Koska vastustetaan verisesti kaikenlaista varustedopingia, jätettiin golf sikseen ja mentiin jatkamaan hakkausta baseball-häkkiin. Siellä Juhis oli EEPPINEN! Aluksi sillä kesti vähän aikaa tajuta jutun juoni. Pallo nimittäin tulee suhtkoht kovaa päin näköä. Alkujärkytyksestä selvittyään ja kypärän päähän saatuaan, Juhis osui jokaiseen palloon. Ihmisiä kerääntyi ympärille, lapset antoivat aplodeja ja työntekijät ottivat snäppivideoita. Urbaani Juhis laitto just whatsappiä, että Seinäjoen Mailajussien GM lähesty sitä ja tarjosi kolmevuotista pahvia.

Juhiksen oppien iskostuttua lihasmuistiin, tämä urbaani metsuritar nappasi vielä muutamat kunnarit kuleksimasta ja baseball oli ownattu!

20170804_183959

Käytiin toki Juhiksen kanssa molemmat vanhoina lätkäjätkinä ottamassa muutama crossbar-challenge.

Ai että, tää oli meidän mielestä varmasti parasta koko puistossa. Eikö teilläkin ole joku sellainen juttu, mistä tulee saman tien hyvä olo? Joku sellainen pieni juttu mitä lyhyenkin hetken tehdessänne saatte sen pikku fixin? (Enkä puhu nyt pelkästään runkkaamisesta). Mutta kuten edellä mainittu, tää vapautti meissä molemmissa endorfiinit ja kroppa oli rento ja valmis leuanvetohaasteeseen.

Koko-voima-ratio oli tällä kertaa mun puolella, ja Juhis jäi parin toiston päähän. Kannu kotiin, fuk jeah!

Jatkettiin tästä suoraa päätä skuuttiradalle ja tarzanköysille. Perkele meillä oli hauskaa!

20170804_191930

Lopulta kokonaiskisan mestaruus taidettiin jättää jakamatta, meillä nimittäin jäi muutama suorituspiste testaamatta puiston sulkeuduttua kasin maissa. Meinattiin, että oltais piilouduttu jonkin putkiliukumäen sisään ja jatkettu leikkiä koko yö. Ja niinhän me tehtiin ja poliisit tuli tietty hakemaan meidät. Kirjoitan tätä juuri putkasta päästyäni. Totally worth it!

Kokeilkaa ite, sittenpähän tiedätte!