jesse – URBAANIT METSURIT

Vantaan syvät metsät

Eilen perjantaina vuorossa olivat Vantaan syvät metsät. Nappasin Sallan kyytiin Pitskusta ja otettiin nokka kohti Vantaan Piispankylää ja Romanoff Lattioita. Myymälässä meidät otettiin heti hyvin vastaan ja Pinja, parkettimyyjä, tuntui tuntevan asiansa. Ongelma näissä showroomeissa on se, että hyviä vaihtoehtoja on liikaa. Pyydettiin, että Pinja laskisi meille alustavan tarjouksen massiivipuulattiasta, sitten huomattiin, että hei täällähän on myös kiva kalanruotoparketti, laskepa sekin. Heti perään silmiin osui Chevron-parketti, joka haluttiin myös hintavertailuun. Pinja ei ollut moksiskaan, vaan naputteli meidän oikkujen mukaan tuotteita A4:lle.

Tässä muutama alustava lattiatarjous 62m2 asuntoon. Kaikki vaihtoehdot sisältävät lattiamateriaalin ja asennuksen lisäksi aika monta duunia, jotka osatessaan voi hoitaa myös itse; alustan oikaisu ja vanerointi, listoittaminen, kynnykset yms. Toisaalta taas tarjouksiin ei sisälly mahdollisia lisätöitä ja lisätöiden vaatimia materiaaleja. Kaikkiin vaihtoehtoihin pitää siis laskea +2 000 – 5 000 euroa lisätöitä. Ihan vain varmuudeksi.

Massiivitammesta tehty kalanruoto (Roma tammisauva) 16 000 €

Kalanruotoparketti (Parador) 8 200 €

Chevron-lautaparketti (Kährs) 11 000 €

Ulkonäöllisesti Kährsin Chevron hotsittaisi eniten. Se ei kuitenkaan ole massiivipuuta, vaan lautaparketti, jonka materiaalipaksuus on ”vain” 2,5 – 3mm. Alla foto tästä matskusta kera Värisilmän superhienon välitilan laatan. Eiks oliskin magee kombo?

Kährs Tammi Chevron Light Brown 15 x 305 x 1848 ja Artisan 24471 MO GREEN 6,5 x 20

*Nooran ja Bassen ihanaan kotiin Punavuoressa tehtiin Romanoffin massiivitammesta tällainen lattia*

Massiivitammisauva on 16mm paksu. Sitä voi käytännössä hioa niin monta kertaa kuin talo ympärillä pysyy pystyssä. Mua on aina huvittanut ihmiset, jotka kehuskelee parkettilattiansa paremmuutta suhteessa laminaattilattioihin ”kun tän voi sitten tarvittaessa hioa ja lakata”. Aa, ok. Mutku ei voi. Lautaparketti on täyttä puuta joo, mutta vain ohuelti pinnastaan, loput on alusmatskuja, jotka tulee hiottaessa tosi nopeasti vastaan. Tää on meidän lattiavalinnan ydinkysymys. Tullaanko me asumaan tässä asunnossa niin kauan, että me ylipäätään koskaan kunnostettaisiin meidän lattia? Kun sitten joskus luovutaan tosta asunnosta, tulevaa ostajaa tuskin kiinnostaa 1o tonnin verran, onko lattia 16mm vai 3mm paksu, jos se näyttää ja tuntuu samalta. Joka tapauksessa se on puulattia.

Valintoja valintoja. Elämä on.

Mainokset

Remontti-ilmoitus ja ajanvarauksia

Meidän suunnitelmat etenee. Tällä ja viime viikolla me ollaan saatu tehtyä seuraavat jutut:

Remontti-ilmoitus taloyhtiölle. Tän tekeminen 3kk ennen rempan alkua oli vähän haastavaa, koska meidän piti vähän juksata, että muka tiedetään jo nyt kaikki tekijäfirmat. Mutta mä haluan, että me saadaan hallituksen lupa kaikkiin duuneihin ennen kuin pyydetään tarjouksia ja edetään suunnitelmista soppareihin.
Keittiö- ja lattiasuunnitteluajat. Meillä on keittiöfinalisteina HTH, IKEA + A.S. Helsingö ja Blau. Lattian asentaa Romanoff tai Floordeco
Sähköfirma ja keittiön asennusfirma on kind of valittu. Pari kaveria suositteli niiden käyttämiä sähköfirmoja ja toinen firmoista kuulosti just siltä mitä me etsitään.
Remppasuunnitelma on about valmis; eniten on pähkäilty makkarin kokoa ja sitä miten me järkätään vaatekaapit. Mä haluaisin olla tekemättä mitään ihan major major muutoksia, koska ne maksaa, mutta we’ll see. Tää tarkentuu varmasti tästä vielä ja siitä myöhemmin lisää.

Mä olen lähestynyt tämän remontin suunnittelua niin, että yritän tehdä joka päivä jotain mikä yliviivaa meidän to-do-listaa lyhyemmäksi. Oli se sitten päätös siitä, mitkä kaksi lattiamatskua tai firmaa on finalisteja tai minkä kahden sähköfirman välillä valitaan. Ylipäätään liika valinnanvara ja vaihtoehdot tekee onnettomaksi ja siksi me ollaan yritetty heti lähestyä tätä projektia niin, että ”jompi kumpi se on” ja sitten me viedään meidän suunnitelmia siihen suuntaan. Muut vaihtoehdot unohdetaan ja jätetään Pinterestin syövereihin.

Tällä hetkellä meillä on aika selkeät suunnitelmat tiloista ja niiden käyttötarkoituksista, väreistä sekä matskuista. Seuraavaksi me mennään näiden ideoiden kanssa ammattilaisten pakeille.

*Tässä on semi kökkö Sketchup, jonka piirsin. Vasemmalla on olkkari-keittiö, keskellä halli ja oikealle tulee makkari*

Tänään esim. lähetettiin meidän alustavat keittiösuunnitelmat HTH:lle ja mennään nyt tulevana lauantaina katsomaan, mitä ne haluaa ja voi meille tarjota. En usko, että me otetaan keittiö sieltä, mutta mun mielestä on tärkeää saada joku tarjous pohjalle, jotta meillä on jotain mihin verrata muita keittiötarjouksia.

Meidän keittiöidea on tilata rungot IKEAsta ja ostaa ovet A.S. Helsingöltä. Jep, tää on niin 2019 mutta niillä on tarjolla kivat, meille sopivat, värit ja koko paketti on suhteellisen edullinen. Tai ainakin niin me nyt luullaan. Tätä me lähdetäänkin HTH:ltä tsekkaamaan. Mähän itse haluaisin, että joku ottaisi kokonaisvastuun koko keittiöproggiksesta ja se olis toi Blau-vaihtoehto. Mutta musta tuntuu, että se maksaa 20 000e, mikä on meille piirun verran liikaa. Siksi mä uskon, että meille the only way on kiertää näitä puljuja, kilpailuttaa asennuksia ja pyytää tarjouksia.

Kaappien massoittelu on about tämä, värit ja toiminnallisuus eivät

Pinkki + roosa ja tummanharmaa hallitsevat meidän keittiötä. Välitilaan tulee toivottavasti tämä kyseinen laatta

Lattiaksi me halutaan Chevron. Se on melkein kuin kalanruoto, mutta kärjet on viistot. Floordeco ja Parketti Romanoff myy Timberwisen Chevronia. Siitä me tykätään ainakin ruudun välityksellä. Näistä kahdesta jompikumpi tulee varmasti tekemään meidän lattian. Mä kirjoitan tähän nyt mun guesstimaten: 250e/m2 asennettuna. Katotaan, mikä on lopullinen tarjous.

Tumberwisen Chevron osuu mun symmetriahermoon ja Salla diggaa tästä kovasti myös

Seuraavaksi me kerrotaan, minkälaisia tarjouksia me ollaan saatu keittiöstä ja lattiasta. Ne määrittää aika pitkälti sitä, onko meidän alustava 50 000 euron remppabudjetti ylimitoitettu, sopiva vai pitääkö meidän miettiä jotain uusiksi. Unelmista on vaikea karsia, mutta nyt meillä on siihen vielä aikaa.

S&J remppablogi osa 1 – ostimme asunnon!

Ostettiin Sallan kanssa eka yhteinen asunto!

Tää iso kaksio on juuri sellainen, josta me molemmat olemme unelmoineet. Tai ainakin siitä tulee sellainen, kun remontti on valmis.

Talo sijaitsee Abrahaminkadun ja Eerikinkadun kulmassa. Se on se ylväs, naapureitaan kerrosta korkeampi funkkistalo, jonka alakerrassa on ainakin 5 parturia ja kauneussalonkia ja siitä on pidetty oikein hyvää huolta.

Kamppi ja varsinkin tämä pikku pätkä Abrahaminkatua sopii meille molemmille. Tärkeintä on, että sieltä on meidän elämän juttuihin lyhyt matka ja kaikkialle muualle pääsee yhtä helposti.

Vaikka Kampissa tapahtuu paljon, juuri tämä kohta on tosi rauhallinen. Meidän olkkarin ikkunat on kadun puolella yksisuuntaiselle tielle, josta kulkee yksi auto minuutissa (tämä on fakta, koska seistiin yks lauantai kadunkulmassa 10min ja laskettiin autot, lol)

Makkarin ikkunat on isolle sisäpihalle. Täydellistä!

Sen lisäksi, että meidän kodin alakerrassa piti olla useita partureita, meillä oli pitkä lista muitakin kriteereitä, jotka pretty much täyttyivät kaikki. Käydään niitä läpi myöhemmin kuvien ja suunnitelmien kera.

Viimeiset pari viikkoa ollaan jänskätty lunastaako joku yhtiön osakas tämän meidän unelma-asunnon. Lunastusta ei tullut (jee!), joten myyjä sai tällä viikolla loputkin rahansa ja meistä tuli asuntovelallisia.

Huoneiston hallinta siirtyy meille vasta joulukuussa 2019, joten nyt on hyvä aika aloittaa suunnittelu, käynnistää lupaprosessit ja aloittaa tarjousten kilpailuttaminen.

Tämä blogi on remonttipäiväkirja, joka kertoo ensialkuun edellä mainituista ja keskittyy myöhemmin päiväkirjamaiseen raportointiin siitä miten remppa edistyy.

Kirjoittajan olen joko minä, Jesse tai toinen mestari, Salla.

Miesten tulisi käyttää hametta ja mekkoa (koska kullini ei oikeasti mahdu housuihin + housujen historia + tieteellinen näkemys)

Tämä postaus on kannanotto housut-nimisestä asiasta. Mietit varmasti, miksi. No siksi.

Tiedätkö sen tunteen, kun jotain sanaa toistaa peräjälkeen ja se alkaa kuulostaa hassulta? Housut, housut, housut. Housut on sellainen sana viimeistään kolmannella toistamalla.

Housut ei pelkästään kuulosta hassulta. Koko sana on ihan vinksin vonksin ja suomalaiset käyttävät sitä sen enempää kyselemättä housut-sanan käytön mielekkyyttä. Ja aivan kuin tässä ei olisi jo tarpeeksi taakkaa kannettavaksi yhdelle väärin perustein monikkomuotoiselle sanalle. Housuilla on vähän puhuttuja, mutta yhteiskunnan hiljaa hyväksymiä kansanterveydellisiä ja henkisiä haittavaikutuksia.

Palataan kuitenkin siihen, kuinka älytön sana housut on.

Miksi sanotaan ”laitetaan housut jalkaan”, eikä ”laitetaan jalat housuihin”?

Oikeastihan jalat sujautetaan yksi kerrallaan housujen sisälle, ei toisinpäin. Ja miten niin jalkaan, eikä jalkoihin? Tämähän olisi sama, kun takkia päälle puettaessa isä ohjeistaisi tytärtään ”laitapas nyt takit käteen”. Tyhmintä ikinä.

Kyseessähän on kaiken lisäksi yksi asia – housu, ei monta, kuten housu(t) antaa ymmärtää. Tässä asiassa anglo-kansojen edustajat ovat mahdollisesti vielä enemmän kujalla kuin me suomenkieliset. A pair of trousers/jeans/pants etc = housupari kuulostaisi mahdollisesti vieläkin tollommalta kuin ”housut”. Toisaalta taas, onhan meillä; sakset, aurinkolasit, pihdit ja pinsetit – kaikki monikkomuotoisia yksittäisiä asioita. Saamari.

Historia-corner
Urbaani metsuri on sitä mieltä, että housut-sana on peräisin ajalta, jolloin housut todellakin olivat kaksi vaatekappaletta. Tiedättekö ne keskiajan kaksi erillistä lahjetta? Ne edestä nyörillä jalkojen päälle pujotettavat rievut? Juuri ne. Perse ja kulli jäivät tässä ratkaisussa suojatta, jolloin herttuat panivat kovat panokset peliin. Syntyi muoti-ilmiö nimeltä munakukkaro. Mitä isompi munakukkaro, noh… sitä isompi… lompakko.

Mennyttä on turha haikailla. Asiat eivät koskaan ole olleet paremmin kuin nyt. Erilailla ehkä. Housuista en ole kuitenkaan kovin vakuuttunut. Varsinkin miesten vaatteena housut ovat (on?) suorastaan terveysriski. Nimittäin kullin mahtuminen housuihin on haaste.

Miksi me miehet räplätään aina meidän etumusta? Koska haluamme alistaa kanssaveljiämme ja selvittää, kuka on alfa? Ehei. Kulli on huonosti, sitä puristaa. Kassit menevät ryttyyn, esinahka on rullalla. Vituttaa.

Kaiken tämän hetkellisen kärsimyksen lisäksi housuihin pukeutuva mies on jok’ikinen aamu vaikean valinnan edessä: kumpi lahje? Tämä päätös syntyy yleensä vaistonvaraisesti, mutta pitäisikö vaihtoehtoja sittenkin puntaroida? Kulli aina vain vasemmassa lahkeessa ei tee universumille oikeutta. Aika-avaruus kaartuu, niin myös kulli, jos se joutuu vastentahtoisesti painautumaan aina kohti samaa resoria.

Ongelmaan on ratkaisu: hame!

Ensiksikin se kirjoitetaan oikein. Se ei ole hameet, jos sitä on yksi kappale yhden ihmisen reisien peittona. Tämä on kaikkien helppo ymmärtää. Hame on lisäksi täynnä ilmaa, se ei hierrä ja vie vähemmän luonnonvaroja. Ekologinenkin siis. Ennen kaikkea hame on vitun hieno. Kysykää vaikka skottimiehiltä!

Olkaa tänä kesänä vapaita ja uskaltakaa pukeutua hameeseen. Miehet varsinkin!

Miesten unelmahäät

En ole koskaan haaveillut häistä; en omista, enkä kaverin. Se missä menisin naimisiin, millaisen puvun laittaisin päälle tai mitä hääkutsussa lukisi ei ole ollut osa mun todellisuutta. En ole koskaan puhunut yhdenkään ystäväni kanssa mahdollisista omista häistäni. Naimisiinmenosta ja avioliitosta ollaan kyllä spekuloitu, häistä ei. Se ei ole käynyt lähelläkään.

Olen toki odottanut muitten häitä. Häät ovat olleet kesän kohokohtia. Onnistuneina ne ovat juhlat, joissa näkee kavereita, umpirakastuneen parin ja parhaimmillaan hääilta on täynnä hääparia ja näiden läheisiä yhdistäviä ainutkertaisen onnellisia tulevia muistoja.

Häissä kaikki on mietitty – nekin asiat mitä kukaan ei huomaa. Joku on ajatellut, miten tämä tai tuo asia on juuri tuossa ja miksi. Häistä halutaan ainutkertaiset, eikä mitään jätetä yleensä sattuman varaan. Ei tietenkään jätetä. Naimisiin mennään hyvällä tsägällä vain kerran.

Mun ystävät tai sen enempää kukaan muukaan ei ole koskaan kysynyt multa, millaiset häät haluaisin. Yksikään tyttöystävä ei ole kysynyt, millaiset häät haluaisin. Ei kuukauden, vuoden tai viiden yhdessäolon jälkeen.

Ei sillä, että jotkut tyttöystävistä eivät olisi unelmoineet häistä. Suurin osa on kysymättä ja viimeistään kysyessäni jakanut tuntojaan unelmahäistään. Rannalla olisi kuulemma kiva mennä naimisiin. Kirkkohäät, pienet häät, isot häät, häät ulkomailla, kaikille häille löytyy ottajansa. Olen kuullut ja kuunnellut.

Minkälaiset häät sinä haluaisit? Sitä en ole koskaan kuullut.

Väitän olevani kundi, joka yrittää funtsia elämää kokonaisvaltaisesti monelta kantilta. Mutta miksi kolmekymppisen, omasta mielestään suhteellisen hyvin omaan tunne-elämäänsä kosketuksissa olevan, miehen todellisuus ei törmää ajatukseen siitä, millaiset omat unelmahäät olisivat? Miksi tää juttu on tosi iso monelle naiselle, mutta miesten todellisuudesta puuttuu työkalut häähaaveen käsittelemiseen? Häät on kuitenkin perustavanlaatuisesti jotain mitä tehdään yhdessä. Jotain, joka tehdään, koska halutaan kuulua yhteen ja juhlistaa rakkautta toista kohtaan. Lupautua toiselle. Jonkin näin poikkeuksellisen luulisi herättävän myös miehissä enemmän sisällöllisiä ajatuksia ja toiveita. Kysymyksiä siitä, miten häissä tämä tai tuo asia on juuri tuossa ja miksi.

Mutta ei, ei edelleenkään. Toki voin tässä ja nyt visualisoida unelmahäät. Konseptoinhan mä kaikkea muutakin uusista liikeideoista vaikkapa tän blogin aloittamiseen. Onko tämä hääjuttu siis asia, jonka unelmoinnille pitää vain antaa enemmän tilaa? Aktiivisesti funtsia ja fundeerata.

Okei:

Rannalla olisi kiva mennä naimisiin. Myös jyrkänteellä olisi ihan kiva mennä naimisiin. Siellä missä olisi isoja tammia ja jokivuono valuisi hitaasti loppukesän kuivuutta. Aurinko paistaisi, vihkipapin tupee ei lähtisi tuulen mukana ja mansikkakakku olisi jotain muuta kuin mansikkakakkua. Morsian olisi kaunis kuin morsian ja isän veljet olisivat sopivan kännissä. Niin, että niitä juuri ja juuri jaksaa, kunnes niitten vaimot ohjaavat miehensä vuokravillaan ja peittelevät puhtaiden valkeiden lakanoiden väliin.

Mutta oikeasti kiinnostaa vain, että sillä toisella olisi paras päivä koskaan. Juuri sellainen kuin se toivoisi, olisi aina toivonut ja se voisi aina lämmöllä muistella. Voitaisiin yhdessä myöhemmin lämmöllä muistella. Sellaista on häät useimmille miehille. Rakkauden osoittamista sitä rakkainta kohtaan. Viis muista tai muista viis.

Tulevat vaimot. Vaikka ette olisi juuri nyt menossa naimisiin, kysykää mieheltänne hyväntahtoisesti ja ilman painostamista, minkälaiset häät tämä haluaisi. Kysykää ennen ensimmäistäkään hääkutsun fonttiehdotusta tai muuta valintapakkoa, miten miehenne haluaisi mennä naimisiin. Ennen kuin hukutatte hänet triviaaleihin yksityiskohtiin, jotka merkkaavat maailmaa teille, antakaa miehellenne mahdollisuus haaveilla omista unelmahäistään. Se on miehellenne hyvällä tsägällä viimeinen ja aivan varmasti ensimmäinen kerta.

(kaikkien kuvien tekijänoikeudet omistaa Urbaanit Metsurit ja/tai ne ovat CC0-lisenssin alaisia sivustolta https://stocksnap.io)

Aikuisten leikkejä (SFW)

Käytiin eilen riehumassa Juhiksen ja Annin kanssa Superparkissa Vantaan Tammistossa. Juhis eikä Anni ollut aiemmin käynyt, joten mulla (Jesse) oli pikkunen kotikenttäetu, kun lähdettiin kisaamaan.

Käyttökelpoinen vinkki aikuisille heti alkuun: pikkupoikia kannattaa häpeämättömästi kuumotella, ei ne muuten anna teille koskaan vuoroa. Hyvin toimii esim. ”onksulla vielä paljon jäljellä, me otettais tässä välissä vähän” tai ”te ootte varmaan joka päivä täällä ja me tultiin pitkältä ja lähetään kohta, päästäiskö nopsaa vähän vetelee…” Lapset ei oo tottunut tähän, vaan luovuttaa pelivälineet silmänräpäyksessä ja siirtyy kohti seuraavaa suorituspaikkaa = WIN

Ollaan Juhiksen kanssa käytännössä halutessamme PGA-tourin tasoisia golfareita, joten mentiin heti testaamaan, kuinka kovaa pallo lentää. Rautaseiskan grippi oli kulunut ja taululla oli pohjat 299km/h. Me saatiin hädin tuskin 175km/h ja epäilys heräsi heti, että joku on tuonut omat mailat ja lyönyt pohjat draiverilla. Luultavasti tämä on ollut Lucas, joka kieltäytyi Superparkista tällä kertaa vedoten ”muihin kiireisiin”. Joko se pelkäs, että sen huijaus paljastuisi, tai sitten se oli rangella hiomassa flop shotiaan.

Koska vastustetaan verisesti kaikenlaista varustedopingia, jätettiin golf sikseen ja mentiin jatkamaan hakkausta baseball-häkkiin. Siellä Juhis oli EEPPINEN! Aluksi sillä kesti vähän aikaa tajuta jutun juoni. Pallo nimittäin tulee suhtkoht kovaa päin näköä. Alkujärkytyksestä selvittyään ja kypärän päähän saatuaan, Juhis osui jokaiseen palloon. Ihmisiä kerääntyi ympärille, lapset antoivat aplodeja ja työntekijät ottivat snäppivideoita. Urbaani Juhis laitto just whatsappiä, että Seinäjoen Mailajussien GM lähesty sitä ja tarjosi kolmevuotista pahvia.

Juhiksen oppien iskostuttua lihasmuistiin, tämä urbaani metsuritar nappasi vielä muutamat kunnarit kuleksimasta ja baseball oli ownattu!

Käytiin toki Juhiksen kanssa molemmat vanhoina lätkäjätkinä ottamassa muutama crossbar-challenge.

Ai että, tää oli meidän mielestä varmasti parasta koko puistossa. Eikö teilläkin ole joku sellainen juttu, mistä tulee saman tien hyvä olo? Joku sellainen pieni juttu mitä lyhyenkin hetken tehdessänne saatte sen pikku fixin? (Enkä puhu nyt pelkästään runkkaamisesta). Mutta kuten edellä mainittu, tää vapautti meissä molemmissa endorfiinit ja kroppa oli rento ja valmis leuanvetohaasteeseen.

Koko-voima-ratio oli tällä kertaa mun puolella, ja Juhis jäi parin toiston päähän. Kannu kotiin, fuk jeah!

Jatkettiin tästä suoraa päätä skuuttiradalle ja tarzanköysille. Perkele meillä oli hauskaa!

Lopulta kokonaiskisan mestaruus taidettiin jättää jakamatta, meillä nimittäin jäi muutama suorituspiste testaamatta puiston sulkeuduttua kasin maissa. Meinattiin, että oltais piilouduttu jonkin putkiliukumäen sisään ja jatkettu leikkiä koko yö. Ja niinhän me tehtiin ja poliisit tuli tietty hakemaan meidät. Kirjoitan tätä juuri putkasta päästyäni. Totally worth it!

Kokeilkaa ite, sittenpähän tiedätte!

Sillistoori

Helsingin Sanomien edeltäjän Päivälehden ensimmäinen näytenumero 18.11.1889

Jaahas. Eli nyt on tullut silliä, ja vieläpä useampaa laatua. Ei se entisaika niin kurjaa tainnut sittenkään olla, jopa silleissä oli valinnanvaraa. Suomifilmejä katsoessa ajattelin aina, että kaikkea oli ennen vain yksi. Oli ”Lihaa” ja ”Voita”, kaikki isolla kirjaimella. Mutta että ei siis ollutkaan? Vuonna 1889 oli eri sillejä! Joku siis osti jo silloin mieluummin Bjäernen silliä kuin Johanneksen. Huimaa! Ehkä huimempaa on kuitenkin se, että J. E. Cronwall on pyhittänyt puolet kalliista mainostilastaan huomauttamalla lukijaa, että silliä käsittelee ”sitä varta vasten palkatut, sillin pitelemiseen tottuneet henkilöt”. Miksi se ei ollut muka itsestään selvää? Tai miksi sillä oli niin paljon väliä, että asian mainitsemiseen kannatti tuhlata puolet musteesta? Miten vaikeaa on ylipäätään pidellä silliä? Ottaa käteen ja pitelee. Väitän, että pystyn tältä istumalta pitelemään vaikka useampaakin silliä.

Vai onko pitely yhtä kuin fileoiminen? Siinä tapauksessa sillä on aika paljon väliä kuka ”pitelee”. Mutta eikö kalanmyyjän fileoimistaidoista voinut aina mennä takuuseen? Olivatko kalanmyyjät monesti huijarikalanmyyjiä, oikeasti vaikkapa ojankaivajia? Ja entä sitten ojankaivajat? Pitikö pelätä, että ojankaivajat eivät osanneet pidellä lapiota? Mainitsitko Jaakon Ojankaivuu Oy lehtimainoksessaan varmuuden vuoksi kissan kokoisin kirjaimin, että sen kaivamat ojat olivat ”lapiota tottuneesti kädessä pitävien” miesten kaivamia?

Ehkäpä kuluttajilla oli huonoja kokemuksia nimenomaan kalanmyyjistä? Mutta miksi olisi ollut? Ei kai kenenkään olisi tarvinnut huijata osaavansa pidellä silliä. Ennenhän kaikki osasivat pidellä silliä. Varmasti suurin osa ihmisistä piteli silliä ihan tottuneesti. Eikö ennen ollut pakko osata pidellä silliä?

Nimittäin, ennen oli kaikki paremmin ja ihmiset tekivät käsillään. Olen kuullut.

Vai oliko sittenkin niin, että ennen ei todella voinut olla varma kalakauppaan mennessään, että tiskin toisella puolella on kalan käsittelyn ammattilainen? Vai puhuttiinko mainoksessa kuitenkin hygieniasta? J.E. Cronwallilla oli varmasti varaa palkata puhtaita sillinpitelijöitä ja ostaa näille saippuaa. Ehkä jollain toisella silliyrittäjällä ei ollut, ja joku oli saanut sieltä listerian? Ehkä.

Vuonna 2016 Hakaniemen hallissa silliä pitelee satavarmasti tottunut henkilö, eikä tulisi mieleenkään kyseenalaistaa myyjän sillinpitelytaitoja.

Nykyään monet asiat ovat eri lailla kuin ennen ja suurin osa paljon paremmin.

Nykyään ei mietitä kuka osaa pidellä silliä. Se ei kiinnosta ketään. Silli on Alepan hyllyssä ja siinä lukee Oboy. Vai oliko se kaakao, jossa lukee niin? Niin tai näin, silli kalastetaan samasta paikasta kahden tuhannen kilometrin päästä kuin 125 vuotta sitten. Mutta nyt se on lähetetty pakastettuna kymmenen tuhannen kilometrin päähän leikattavaksi ja laivattu kolmen tuhannen kilometrin päähän pakattavaksi ja rekka-autoiltu sen jälkeen Tanskan ja Ruotsin kautta Länsisatamaan. Silli kiertää nykyään maailman. Taikasilli. Kyllä siinä olisi ollut 125 vuotta sitten enemmän aihetta mainokseen. ”Nyt tarjolla maailmanmatkaajasilliä. Tämä silli on tottunut matkustamaan ja se on nähnyt kymmeniä eri maita ja satamia. Osaa silleistä on varmuudella pidellyt sinua mustempi mies!” Kyllä siinä olisi ollut Cronwallin asiakkailla hatuissaan pitelemistä.

Mainos on poimittu Helsingin Sanomien julkaisemasta kirjasta, josta löytyy tuhat ja yksi mieltä askarruttavaa juttua menneiltä vuosilta.